Avausottelussa tappio Sovolle

PeePee kärsi suurinumeroisen 15-1 tappion Sovolle sunnuntaina. Joukkueen kokemattomuus yhteispelistä näkyi ja virheet keskikentällä antoivat liikaa mahdollisuuksia Sovolle iskeä maaleja ylivoimahyökkäyksistä.

Ottelun alku oli kuitenkin tasainen ja ensimmäiset 12 minuuttia tamperelaiset pystyivät puolustamaan Sovon yritykset päästäen vain yhden maalin ja luoden kourallisen hyviä maalintekopaikkoja. Maalissa Jani-Petteri Soininen venyi useaan torjuntaan pitäen vierasjoukkueen mukana pelissä.

Sovon 2-0 maalin jälkeen tapahtui kuitenkin jotain mitä ei ihan jälkikäteenkään ole pystytty analysoimaan että miksi näin kävi. Muutamassa minuutissa Sovo pääsi iskemään ylivoimahyökkäyksiä, vaarallisen sektorin laukauksia ja tekemään oikeastaan kaikkea mitä puolustuspelikirjan mukaan ei saisi tehdä. Kun joukkueesta löytyy vielä tuon tason viimeistelyvoimaa niin noin suuri määrä paikkoja johtaa myös maaleihin. Puoliajalle mentäessä tilanne olikin jo 9-0 ja peli oli taputeltu.

Toiselle puoliajalle PeePee vaihtoi maaliin nuoren Niko Suvannon joka pelasi tähän mennessä isoimmat minuuttinsa Futsal Liigassa – hyvä Niko! Tavoitteena oli nollata edellisen puoliajan loppu ja hakea ”treenin kautta” onnistumisia mm. ylivoimalla. Yhden maalin verran lopulta päästiin juhlimaan, kun Aimo Sulkon laukaus kimposi tolpasta suoraan Markus Säteen jalkaan ja kapteeni tyylitteli pallon verkon perukoille.

Sovo iski ennen ylivoimapyöritystä vielä pari maalia ja loput lentävällä maalivahdilla. Tamperelaisten ei auta nyt kuin palata harjoitusparketeille ja yrittää varmistaa ettei vastaavaa mustaa hetkeä pääse enää syntymään ja virheiden määrät saadaan minimoitua. Tulevana lauantaina PeePee kohtaa Tesomalla GFTn.

Ottelun parhaana palkittiin PeePeestä Jani-Petteri Soininen.