Ei vieläkään pisteitä Sievistä

Punapaidat kärsivät niukan tappion Sieville lauantaina, kun pisteet jäivät kotijoukkueelle lukemin 5-3 (2-2).

Otteluun merkittävästi Miika Toivolalla, Rami Tirkkosella ja Jaakko Alasuutarilla vahvistunut Sievi tarjosi tiukan vastuksen onnistuen hyvin prässipelissään pienellä kentällä. Tilanteita nähtiin molemmissa päissä, mutta Sievi aloitti maalinteon iskemällä kaksi maalia punaisten verkkoon. MäkinenAla-Hakuni kaksikko nakutti kuitenkin hetkessä punaiset tasoihin kahdella salamamaalilla.

Toisella puoliajalla punaiset siirtyivät johtoon Pyry Haanpään osumalla. Puolustuspeli ei kuitenkaan ollut rittävää, vaan ensin Sievi tasoitti kulmapotkusta ja sen jälkeen meni vielä johtoon hienolla yksilömaalilla. Sievi onnistui vielä kertaalleen tyhjiin PeePeen hakiessa tasoitusta reikäpaidalla. Ottelun parhaina palkittiin PeePeestä Miska Jurva ja Sievistä Jaakko Alasuutari

PeePee kohta seuraavaksi kotiottelussa tulevana lauantaina sarjajohtaja Akaa Futsalin. Viime kaudelta saldona oli niukka voitto ja tiukka tappio, joten lähtökohdiltaan punaiset tietävät miten Akaan leijona on mahdollista kesyttää. Tulevalla viikolla pyritäänkin siis hiomaan kuviot kuntoon ja huoltamaan vemppakomppania vempparyhmäksi ennen lauantain koitosta.