Tuplaviikonloppu – Sipilä strikes back ja Tampereen Derby

Punapaitojen kauden ensimmäinen tuplaviikonloppu on edessä, kun ensin lauantaina GFT saapuu Tesomalle ja sunnuntaina kohdataan Ilves FS Kaupissa kauden ensimmäisessä derbyssä.

PeePee lähtee otteluun sarjataulukon sijalta 5., kun alla on voitto SoVosta ja piste FC Kemistä. Parhaat pistemiehet punapaidoilla ovat olleet Mikko Ala-Hakuni ja Vili-Atte Mäkinen, joilla molemmilla on kasassa viisi pistettä.

Viltsu iski tehonsa yhdessä ottelussa

Vaikka GFTn pelaajia ei pistepörssin kärkisijoilla keikukkaan, on joukkue aina vaarallinen ja rutinoitunut Liigan kestomenestyjä. Kun joukkue on lisäksi vahvistunut pääkaupunkiseudulle muuttaneella Jerry Sipilällä, eivät punapaidat voi antaa yhtään siimaa, jos pisteet halutaan pitää Tampereella. Espoon kultaiset voittivat viime lauantaina FC Kemin ja hävisivät avauskierroksella niukasti ToPVlle. Antti Arvola (1+1) on ainut GFTn pelaaja joka on onnistunut tekemään yli yhden pisteen.

Tätä tunneskaalaa toivotaan lauantaina

PeePee kohtaa GFTn Tesomalla lauantaina 12.10. klo 16 alkaen. Jos kaikki tähdet ovat lisäksi kohdallaan, voi jo huomisessa ottelussa kelvata maksuvälineeksi kortti. Käteistä kannattaa varata kuitenkin tuttuun tapaan mukaan. Huhut myös kertovat, että aivan upouusia fanituotteita olisi saapunut Tesomalle. Kannattaa siis ehdottomasti tulla paikalle tarkastamaan tarjonta!

Liput hallilta. Aikuiset 7 euroa, opiskelijat ja eläkeläiset 5 euroa. Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi. Kahvio on myös auki ja sieltä on saatavilla esimerkiksi virvoitusjuomia, kahvia ja pientä purtavaa.

Markus Säde upottaa pallon Ilveksen verkkoon

Sunnuntaina PeePee vierailee itäisemmällä Tampereella, kun joukkue matkaan Kauppi Sports Centeriin Ilves FSn vieraaksi. Ilveksellä on aiemmasta kahdesta ottelusta kasassa yksi piste (jatkoaikatappio SoVolle). Viime viikolla Ilves taipui ToPVlle. Punapaitojen molemmat vastustajat ovat siis kärsineet tappion torniolaisille. Ilves ei pääse sunnuntaina täysin tuorein jaloin punapitojen kimppuun, sillä lauantaina, ennen tamperelaisten keskinäistä kohtaamista, Kauppiin saapuu FC Kemi kuluttamaan ilvespelureiden jalkoja.

Tarkkaan puolustava Ilves on tilastojen valossa ollut pitkälti pelaaja-valmentaja Antti Teittisen (3+3) harteilla. Ex-PeePeet Riku Partala ja Aleksi Pennanen esiintynevät viikonloppuna Ilves-paidassa, joten jälleennäkemisiä saadaan siis molemmille pelipäiville.

Punapaidat ovat saaneet myös kokoonpanoon tärkeitä vahvistuksia, kun loukkaantumisista ja flunssasta kärsineet Kalle Sintonen ja Miska Jurva ovat pelikunnossa. Juho Jumisko ja Riku Laitinen viimeistelevät vielä pelikuntoaan. Tämän lisäksi Vili Karoskoski, Pauli Pylvänäinen ja Kalle Hasa ovat poissa pelaavasta kokoonpanosta loukkaantumisten vuoksi