PeePee jatkoon Liittocupissa – lisäksi liuta uusia sopimuksia

Kalle Hasa painii ACEn puolustuksen kanssa

PeePee jatkaa Liittocup-taivaltaan kaadettuaan ACEn 6-3 (1-2) Tesomalla sunnuntaina. Ottelu alkoi välittömästi kahdella maalilla – yksi molempiin päihin. Ensin Mikko Ala-Hakuni jatkoi siitä mihin jäi viime ottelussa ja laukoi komean maalin hyökkäyskuvion päätteeksi.  Pian tämän jälkeen ACEn tasoituksesta vastasi Antti Peltola sivurajakuviosta. Ottelun kulku tasoittui tämän jälkeen ja korkealta ja kovaa prässännyt ACE saikin rikottua punapaitojen pelinrakentelua. PeePee pääsi kuitenkin yrittämään maalintekoa useaan otteeseen, mutta joko maalikehikot tai ACEn maalia vartioinut Miska Jurva eväsivät punapaitojen lisämaalit.

Seuraavaa maalia saatiin odottaa toisen puoliajan loppuun asti, jolloin ACEn Joona Neuvonen latasi pallon vapaapotkusta ohi hyvin ensimmäistä virallista peliään PeePeen paidassa pelanneen Aleksi Pennasen. Puoliajalle mentiin siis ACEn johtaessa 1-2. Puoliajalla joukkue, uuden päävalmentajan Henri Hytösen johdolla, hienosääti taktiikan paremmin vastaamaan ACEn prässipeliä ja tulosta syntyikin nopeasti. Kun pelikello näytti pelattavan 22 peliminuuttia, oli tulostaululla lukemat 4-2. Maali-iloittelun aloitti ”Haksa” illan toisella maalillaan, jonka jälkeen Pyry Haanpää pommitti pallon kulmakuviosta yläkulmaan – hyvä kun maaliverkko ei revennyt. Kolmannesta maalista vastasi Jussi Rasva. ACE onnistui Fredrik Kuokkasen volleyosumalla kaventamamaan tilanteeksi vielä 4-3, mutta PeePee jatkoi sovitulla taktiikalla ja se tuotti loppujen lopuksi vielä kaksi lisämaalia. Ensin Markus Säde puttasi pallon takatolpalta tyhjiin ja sen jälkeen Haksa viimeisteli vielä hattutempunsa yhdellä maalilla.

Harjoitus- ja Cup-ottelut ovat siis alkaneet Punapaitojen osalta mukavasti –  kaksi ottelua ja kaksi voittoa. Tähän mennessä eniten maaleja on laukonut Mikko Ala-Hakuni (4). PeePee kohtaa liittocupissa seuraavaksi Mad Maxin, mutta tätä ennen käydään vierailemassa ensi viikonloppuna Akaassa, kun PeePeen kohtaa seuraavassa harjoitusottelussaan tulevana lauantaina Leijona Futsalin.

Henri Hytönen ottaa päävalmentajan vastuun kaudelle 2018/2019

Sen lisäksi että viikonloppuna on pelattu otteluita, niin on myös kirjoitettu jatkosopimuksia pelaajille. Ohessa lista uusista sopimuksista (suluissa sopimuksen kesto):

Henri Hytönen – valmentajasopimus (2019)
Vili-Atte Mäkinen (2019)
Topias Perkiö (2019)