Otteluennakko: Ruutupaidat – PP-70 – 8.10. klo 16:00

PeePee matkaa kauden ensimmäiselle vierasmatkalleen Vaasaan, jossa vastassa odottaa Ruutupaidat. Vaasan ammattiopiston pienehkö kenttä on ollut PeePeelle historian saatossa haastava paikka vierailla, ja tarkoituksena olisi kaunistella tätä tilastoa sunnuntaina. Viime kauden kohtaaminen Vaasassa päättyi Ruutupaitojen kotivoittoon 4-1 ja ottelu oli  tilastollisesti yksi PeePeen kauden heikoimmista, sillä tamperelaiset onnistuivat laukomaan pallon maalille vain joka neljännellä yrityksellä ja niistä yrityksistä vain joka kymmenes heilutti verkkoja. Viimeksi Vaasassa kärsittiin siis vakavasta tehottomuudesta, joka kuitenkin kuitattiin Tesoman parketilla kevätkierroksella kotivoitolla 8-2.

Ruutupaidat aloitti kautensa tänään kun se kohtasi kotihallissaan Ilveksen. Ilves vei pisteet lopulta Tampereelle maalein 3-4. Kovasta puolustuksesta tunnetulle Ilvekselle kolmen maalin tekeminen ei ole helppoa ja Vaasan tiiviillä kentällä maalipaikkoja voi syntyä kuin varkain. Kovaa prässännyt Ilves iski maalit pelitilanteista, kun taas Ruutupaidat olivat tehokkaita erikoistilanteissa. PeePeen tulee siis olla valmiina reagoimaan tilanteisiin ja nopeita suunnanmuutoksia tulee olemaan paljon. Erityisen vaarallisia Ruutupaitojen erikoistilanteista tekee heidän painavat laukauksensa, jotka täytyy pystyä hallitsemaan jos tavoitteena on toistaa Ilveksen suorittama pisteiden ryöstöretki Vaasaan. ”Tavoitteenamme tulee olemaan vain ja ainoastaan kolme pistettä – ne taistellaan mukaan Tampereelle vaikka väkisin”, sanoi PeePeen päävalmentaja Janne Malmi tappiollisen Leijona Futsal -pelin jälkeen keskiviikkona.

Pienellä kentällä fyysisyys korostuu kun kaksinkamppailuja tulee paljon – katsojia suositellaan siis seuraamaan Ville ”Viikinki” Puustisen (#13) tornimaisia otteita pelissä. Ville ei tilanteisiin menoa kaihda, siitä mm. todisteena tarina vastustajan hampaasta, joka löytyi Villen päästä jalkapallokaudella ottelun jälkeen.

PeePee lähtee otteluun sunnuntaina ja tiedustelimme pelaajilta millaista ajanvietettä bussimatkalle on varattu. Näiden selvittämiseksi kannattaa huomenna seurata päivällä PeePeen Instagramia (peepee70futsal) tai Facebook-sivuamme ennen ottelua. Ottelu on nähtävillä suorana ilmaiseksi Futsal-Liiga.TV:n kautta – mikäli et siis syystä tai toisesta pääse Vaasaan kannustamaan PeePeetä voittoon, niin katso ottelu tämän laadukkaan palvelun kautta ja pysy mukana PeePeen pelin kehityksessä myös vieraspeleissä.