Kemi vei pisteet pohjoiseen

Sunnuntaina jatkettiin Futsal-Liigan otteluita Tesoman Palloiluhallissa. PeePeeta vastaan saapui FC Kemi, joka oli lauantaina voittanut Riemun. Niinpä molemmilla joukkueilla oli voitto alla.

Ottelusta tuli vauhdikas, eikä myöskään tunnetta puuttunut. PeePee avasi hyvin ensimmäisessä vaihdossa luoden parikin tekopaikkaa. Kemi sai kuitenkin loistavan startin otteluun, kun he pääsivät jo parin minuutin jälkeen tekemään vastahyökkäyksestä avausmaalin.

Tämä ei onneksi saanut PeePeeta lannistumaan, vaan peli pysyi enimmäkseen Kemin päädyssä. Painostus tuottikin tulosta, kun PeePee tasoitti hieman jakson puolenvälin jälkeen. Vili Karoskoski pääsi painamaan pallon takatolpalta sisään Tero Intalan syötöstä.

PeePeetä peliä alkoi painamaan hiukan virhevaikeudet, joten puolustuspelistä jouduttiiin ottamaan aggressiivisuutta pois. Tilanteita saatiin toki hyökkäyksessä rakennettua, mutta valitettavasti johtomaali merkittiin kuitenkin Kemille jälleen vastahyökkäyksestä. Näin tauolle Kemin 2-1 johdossa.

Toiselle puoliajalle PeePee tuli todella kovalla sykkeellä. Muutenkin jakso alkoi rytinällä ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Heti parin minuutin jälkeen Tero Intala painoi pallon sisään ja pelin tasoihin . Kemi kuittasi itsensä taas pian 3-2 johtoon.

Tämän jälkeen PeePee puristi itsensä nopeasti johtoon. Ensin Joona-Petteri Valkama tasoitti komealla tykillä ja melkein heti perään Tero Intala teki Matias Hovi esityöstä PeePeen 4-3 johtoon. Tässä vaiheessa näytti vahvasti jopa siltä, että PeePee menee menojaan. Mitä vielä! Kemi teki myös nopeasti pari maalia ja oli jakson puolivälissä jo 5-4 johdossa.

Viimeisen kympin PeePee painoi päälle, Kemi puolusti ja iski vastaan. PeePeen takaa-ajoa hyydytti Pauli Pylvänäisen toinen keltainen kortti 35. minuutilla. Näin PeePee joutui pelaamaan 2 minuuttia vajaalla, mutta Kemikään ei saanut maalia. Loput kaksi minuuttia PeePee pelasi reikäpaidalla, mutta sitä tasoitusta ei saatu aikaiseksi.

Näin voitto ja pisteet Kemiin kotijoukkueen suureksi harmiksi.

”Harmittaa vietävästi! Kaikki avaimet oli voittoonkin. Kemi pääsi tekemään muutaman maalin helpohkosti ja sitten jouduttiin melkein koko ajan olemaan takaa-ajossa. Peli oli niin kuuma kuin ennalta arveltiinkin, mutta sekään osa-alue ei kääntynyt meille. Ykköskentän trio Intala-Valkama-Hovi piti meitä pelissä mukana” kommentoi  päävalmentaja Janne Malmi pelin jälkeen.

Ottelun parhaina palkittiin Jani Kokkila (Kemi) ja Tero Intala (PeePee), jolle tehot 2+1.

Seuraavaksi PeePee suuntaa Sieviin ensi sunnuntaina.