Ruutupaidat voitti kotonaan

Lauantaina PeePee matkusti Ruutupaitojen vieraaksi Vaasaan. Ottelusta oli odotettavissa tasainen ja tiukka, sillä joukkueet olivat sarjataulukossa vain pisteen päässä toisistaan. Tämä ennustus osuikin oikeaan.

PeePeen kannalta ottelu alkoi mainiosti. Vierasjoukkueella oli alussa hyvä ote ja jo reilun parin minuutin pelin jälkeen. Pallo pelattiin Vili-Atte Mäkiselle targetin paikalle laitaan ja Mikko Ala-Hakuni lähti röyhkeästi kohti keskustaa. Pallo saatiin sopivasti Mikon jalkaan ja pallo komeasti maaliin. Näin PeePee 1-0 vierasjohtoon.

Tästäkin ottelu pysyi hyvin kontrollissa. Valitettavasti 12 minuutin PeePeelle tuli pieni nukahdus. Ruutupaitojen Joel Sunabacka lähti nousemaan sivurajaa pitkin ja pääsi laukomaan varsin vapaasti kovan laukauksen kohti takakulmaa. Näin Ruutupaidat tasoihin 1-1.

Tämän jälkeen kotijoukkuekin sai hieman lisää otetta, mutta PeePeellä oli myös paikat. Markus Sädekin lirutti pallon jo maalivahdin jalkojen välistä kohti maalia, mutta Ruutupaitojen puolustaja pääsi siivoamaan pallon pois maaliviivalta. Ottelu pysyi tasoissa viimeiselle minuutille. Jälleen PeePeetä rokotettiin viimeisellä minuutilla, kun Ruutupaidat siirtyi ajassa 19.16   2-1 taukojohtoon.

Toinen puoliaika oli tasaista vääntämistä. Molemmilla joukkueilla oli paikkoja maaleihin, mutta maalit loistivat poissaoloillaan. Lähellä kuitenkin käytiin ja PeePeelläkin oli muutamia todella maukkaita maalipaikkoja. Palloa ei saatu kuitenkaan sudittua maaliin saakka.

Viisi minuuttia ennen loppua PeePee alkoi hakemaan maalia lentävällä maalivahdilla. Hyvästä pyörityksestä huolimatta palloa ei saatu maaliin saakka saatu. Sen sijaan Ruutupaidat iski aivan lopussa peri kertaa. Näin Ruutupaidoille tärkeä 4-1 kotivoitto. PeePeen parhaana palkittiin Pauli Pylvänäinen.

PeePeen pelit jatkuvat tupla-kotiottelulla pohjoisen joukkueita vastaan. Lauantaina klo 14.00 vastaan tulee Tervarit Oulusta ja sunnuntaina klo 14.00 puolestaan FC Kemi. Molemmat ottelut pelataan Tesoman Palloiluhallissa.