KaDy selvästi PeePeetä parempi

Riemukkaan Ilves-voiton jälkeen PeePee matkusti heti sunnuntaina Jyväskylään. Siellä vastaan tuli KaDy sekä Sergei Korsunov.

PeePee lähti peliin odotetulla taktiikalla. KaDy sai helpolla pallonhallinan ja PeePee keskittyi puolustamiseen sekä vastaiskuihin. KaDy tuli kuitenkin todella ärhäkkäästi prässäämään ylhäältä. PeePeellä oli pelinavausten kanssa hienoisia ongelmia ja niinpä PeePeen oma pallollinen peli kärsi.

KaDy siirtyi 1-0 johtoon vapaapotkun jälkitilanteesta, kun kimmonnut pallo osui suoraan Markus Rautiaisen jalkaan ja hän tälläsi pallon maaliin. PeePee pääsi kuittaamaan, kun Matias Hovi prässäsi kovaa ja sai tökkättyä pallon KaDyn maaliin. Näin tilanne 1-1.PeePee pysyi alkuun pelissä mukana hyvällä puolustuksella. Sitten PeePeelle harmittavasti synkkä hetki 15 minuutin kohdalla ja pari maalia. Vielä perään KaDy teki 4-1 maalinkin, joten tauolle jo selvissä KaDyn johtolukemissa.

Toinen puoliaika alkoi myös PeePeelta murheellisesti. KaDy iski alkuun heti pari maalia ja ottelu oli käytännössä pelattu. Molemmat joukkueet tyytyivät tilanteeseen ja loppupelissä iskivät vielä pari maalia per joukkue. PeePeen maalit teki Markus Säde.

Näin KaDy voitti väsähtäneen PeePeen lopulta lukemin 8-3. PeePeen paras taisteluvire taisi lopahtaa ensin 15 minuutin tuplamaaliin ja lopulta koko peli samanlaiseen toisen puoliajan alussa. KaDyn Sergei Korsunov puraisi punaisia kolmen maalin verran.

Seuraava PeePeen ottelu on maajoukkuetauon jälkeen 5.11. Silloin PeePee matkustaa Vaasaan.
Seuraava kotiottelu lauantaina 12.11. klo 14.00 Tesoman Palloiluhallissa.

PeePeen maalit:
1-1 Matias Hovi
7-2 Markus Säde (Janne Paski)
7-3 Markus Säde (Jerry Sipilä)