Tappio kotisalissa Leijona Futsalille

Lauantaina pelattiin Veikkauksen tarjoama ilmainen Futsal-Liigan ottelu PP-70 vastaan Leijona Futsal. Ottelu kuului Tesoman Palloiluhallin avajaishulinoiden ohjelmaan ja pakalla olikin tullut mukavasti yli 200 katsojaa.

Ottelu lähti käytiin odotetusti. Leijonat otti serbipelaajien johdolla pallonhallinnan itselleen ja PeePee puolusti tiiviisti. PeePee kuitenkin pystyi myös kuitenkin hyökkäämäänkin tehokkaasti. PeePeellä olikin ensimmäisen 15 minuutin aikana jopa enemmän ja parempia maalipaikkoja kuin Leijonilla. PeePeetä vaivasi sama alkukauden vitsaus eli tehottomuus maalipaikoissa. Lisäksi hommaa vaikeutti erinomaisesti torjunut Leijona-vahti Mikko Ananin.

Jakson loppupuolella Leijonat iski. Ensin Dusan Milojevic katkasi PeePeen hyökkäyksen ja päätti itse hyökkäyksen komeaan laukaukseen. Tästä muutama minuutti eteenpäin ja tuli PeePeen musta hetki. Leijonien
Jussi Nyström nousi kaksi kertaa voimakkaasti mukaan hyökkäykseen ja laukoi kaksi kertaa tarkasti. Näin
Nyströmille kaksi maalia vain 19 sekunnin välein. Tauolle siten Leijonien 3-0 johdossa.

Toiseen puoliaikaan PeePee lähti vielä taisteluilmeellä, mutta aivan niin hyville paikoille kuin pelin alussa ei päästy. Leijonat pystyi kontrolloimaan peliä sen verran, että PeePee pidettiin poissa tekopaikoilta ja pallonhallinnalla tylsytettiin PeePeen terää. Ottelun lopullinen ratkaisu tuli käytännössä 28 minuutilla, kun Leijonat teki 0-4 ja se maali katkaisi kotijoukkueen pyristelyn.

Lopussa tehtiin vielä maaleja kumpaakin päähän ja loppulukemiksi saatiin 2-7 Leijonille. PeePeen osumat Tero Intala Matias Hovin syötöstä ja Joona Valkama puolestaan Intalan syötöstä. PeePeen perhaana palkittiin Tero Intala.

Leijonien tehomiehet kolme maalia mieheen iskeneet Jussi Nyström ja Dusan Milojevic. Leijonat on pelannut vahvan alkukauden ja ei ole vaikea veikata Leijonien olevan ruokosarjan kärkipäässä myös keväällä.

Ottelun pystyy katsomaan uusintana kokonaisuudessaan uudesta Futsal-Liiga TV-palvelusta osoitteessa
https://www.futsal-liiga.tv/index.php/pp-70

Ottelun maalit:
14:01 0-1 Dusan Milojevic
17:13 0-2 Jussi Nyström (Yasar Elbeller)
17:32 0-3 Jussi Nyström (Jukka-Pekka Jyrämö)
26:24 0-4 Dusan Milojevic
27:58 0-5 Dusan Milojevic (Jirka Järvi)
28:45 0-6 Jussi Nyström
30:16 1-6 Tero Intala (Matias Hovi)
31:57 1-7 Miikka Hurme (Dusan Milojevic)
33:27 2-7 Joona-Petteri Valkama (Tero Intala)